Kalastamassa

Published on Wed 06 November 2002

Pariskunta lomaili eräällä Pohjois-Amerikan jylhistä kalastusalueista. Mies halusi kalastella aivan aamunsarastukseen, vaimo puolestaan lueskeli mökillä.

Eräänä aamuna mies palasi mökille kalastettuaan useita tunteja, ja meni hetkeksi päiväunille. Tällä välin vaimo suunnitteli menevänsä järvelle. Vaikka hän ei tuntenut järveä kovin hyvin, hän päätti ottaa veneen. Hän sousi pienen matkan päähän, heitti ankkurin veteen ja siirtyi kirjansa pariin.

Jonkin ajan kuluttua sheriffi saapui omalla veneellään naisen luo. Sheriffi sousi aivan naisen viereen ja sanoi: "Hyvää huomenta, rouva. Mitäs teette?"

Nainen ajatteli itsekseen, että eikö se muka ollut aivan päivänselvää, ja nosti katseensa kirjasta.

"Olette kalastukselta kielletyllä alueella", sheriffi kertoi naiselle.

"Mutta kuulkaapa konstaapeli, ettekö te muka näe, että minä en todellakaan kalastele?", sanoi nainen hieman närkästyneenä.

"Niinpä, mutta teillä sattuu olemaan mukananne kaikki kalastukseen tarvittavat välineet. Minun on vietävä teidät kammarille ja kirjoitettava raportti", totesi sheriffi tärkeillen.

"Jos sen teette", sanoi nainen tuohtuneena, "minun on nostettava teitä vastaan syyte raiskauksesta!"

"Mutta enhän minä ole edes koskenut teihin!" hämmästeli sheriffi.

"Niinpä, ette koskenutkaan", nainen vastasi, "mutta teillä sattuu olemaan mukananne kaikki siihen tarvittavat välineet!"

This joke was tagged #finnish

 

Navigation