Tuntematon saneeraaja

Antti Rokka meni konsernijohtajan luokse ja sanoi: "Kuule, konsernijohtaja. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siul on sellane."

Vakavasta taantumatilanteesta huolimatta pyrkivät konsernijohtajaa hymyilyttämään nuo itsetietoiset sanat, mutta hän tunsi kyllä Rokan maineen ja tiesi, että ne olivat totta.

"It-firmat on pahimmat. Ottakaa muutamia lakimiehiä ja menkää saneeraamaan aluekonttorit."

"Käypä se hyväst. Tule sie kirjanpitäjä miun kansai! Anna miul se tilikirja!"

"Eiköhän olisi syytä ottaa toinen kaveri?" sanoi konsernijohtaja kuiskaten. "Lampinen on vielä 90-luvun lamasta järkyttynyt eikä hän muutenkaan ole lujahermoisimpia."

"En mie tarvihe hyvvää. Lakkautuspalkkojen laskijan mie. Tule, kuule! Mie oon huumorimiehii. Miun kansai on nii lustii jot hitto. Ota irtisanomisplankettei nii paljo ko vaan saat kulkemaan."

He lähtivät.

Yhtäkkiä Rokka pysähtyi ja nosti kätensä merkiksi.

Lampisen kurkkuun nousi pala, kun hän näki mikä Rokan pysähtymisen oli aiheuttanut.

Edessä oli suuri sisällöntuottoyhtiö ja siellä nosti kuukausipalkkaa joutilaanoloisia miehiä kymmenkaupalla.

"Ei me voida mitään", sanoi Lampinen ääni vavisten.

"Mist sie sen ieltäkäsi tiijät? Ai perkele, mikä juon. Hyö kuuliit mein visiointipulinat siel sijoittajaseminaaris ja panniitkii porukan määrän kasvu-ural. Mikä perkeleen vaisto se miul on. Mie koko ajan tunsin jottäs ei oo kaik sellaista milt se näyttää."

Tappiot kasvoivat hitaasti mutta varmasti. Kulunseurantaa ei ollut, vaikka menot parhaillaan ylittivät moninkertaisesti tuotot.

Rokka ja Lampinen sujauttivat itsensä maisemakonttoriin sisälle ja koko ajan Rokka kuiskaili neuvojaan: "Täs on tyhjät irtisanomislomakkeet. Sikäl ko mie täytän ne, sikäl sie arkistoit ne. Mut pane ain täysinäine täysinäisii läjjään etteivät sekahu. Oo ihan rauhallinen. Nii miekiin oon. Meil ei täs oo hättää. Nuohaa ne koht ovat kovil eikä myö."

"Esimies ensi. Millo häne pääsä varjo sattuu tuon ilmase kola-automaatin kohal, ni sillo hänel tullookii eropassit. Nii mie oon päättänt hänen kohastaa. Ja sitämukkaa rupiaat saamaa muutkin potkui."

"Katso mite hyö laiskottelee! Ai työ perkeleet! Työ ette tiijä mikä uottaa. Jos työ ootte aikont työttömyskassaa liittyä, niin nyt pitää kiirettä."

Konttorissa vetelehtivän esimiehen pitkä varjo läheni cola-automaattia. Hän ei koskaan oikein tajunnut, mitä tapahtui. Hän näki vain pimeän toimistonnurkan ja oman varjonsa, jonka pää juuri sattui cola-automaatin kohdalle. Ehkä hänen silmänsä näkivät irtisanomisilmoituksen välähtävän eteensä, mutta sen merkitys jäi vielä tajuamatta.

Kuului huutoja ja joitakin umpimähkään tehtyjä yrityksiä näytellä ahkeraa. Mutta kaiken yli tikkasivat Rokan irtisanomisilmoitukset. Rokka antoi potkuja kylmän harkiten.

Jotkut syöksähtelivät juosten pakoon. Toiset koettivat ryömiä atk-pöytien taakse piiloon.

Erotettuaan paikallisjohdon aloitti Rokka suoritusportaasta. Määräaikaiset hän erotti ensin. Virkaiältään vanhin mies oli aina vuorossa, ja kun tilanne salli, erotti Rokka tuotantotiimin kerrallaan.

Pihalta kuului pääkonttorin limusiinin ääni. Johtokunnan puheenjohtaja saapui paikalle esikuntansa kanssa.

"Mikä tilanne?"

"Eihä se nyt ennää oo paljo minkäänlaine", Rokka vastasi.

"Yksinkö te irtisanoitte?"

"No niihä sitä saa sannoo. Katsoha sie. Tää asja on näi. Jos sie lähet palkkaama turhaa väkkee, niin sie saat palkata ain lissää. Kyl hää tulloo töihi, älä yhtää eppäile. Mut jos sie pysyt samas väkimääräs etkä rekrytoi hitolkaa, nii minkä hää tekköö? Se on tään kulunhallinnan ratekia."