Naisten aivoituksia

Published on Mon 29 September 2003

Kolme miestä jutteli oluttuopposten ääressä vaimojensa älyn köyhyydestä.

Ensimmäinen kertoi: "Vaimoni ei ajattele asioita aivan loppuun asti. Hän osti tarjouksesta kolme kiloa jauhelihaa, vaikka olemme molemmat kasvissyöjiä! Piti kuulemma ostaa, kun oli niin halpaa!" Miehet naureskelivat ja puistelivat päitään.

Toinen innostui kertomaan omasta vaimostaan: "Tuo nyt oli vasta pieni menoerä. Minun vaimoni kun osti meille auton, ajatteli että sitä tarvitaan. Tai kai sitä tarvittaisiinkin, mutta kun meillä kummallakaan ei ole ajokorttia!" Naurunremakasta ei meinannut tulla loppua, naisen logiikkaa ihmeteltiin.

Kolmas mies ei malttanut pitää hänkään suutaan kiinni, sikäli maukas tarina oli nyt huulilla: "Jätkät hei, ette muuten arvaa mitä mun muijani teki tänään."

"No, kerro, kerro", kaverit innostuivat.

"Vaimo lähti tänään laivalle viikonloppuristeilylle ja osti paketin kondomeja mukaan vaikka eihän sillä edes ole munaa!"

This joke was tagged #finnish

 

Navigation