Naamiaiset

Published on Sun 26 October 2003

Pariskunta oli kutsuttu naamiaisiin. Naamiaisasut oli hankittuna ja kaikki valmiina, mutta juuri ennen lähtöä nainen sai valtavan, jomottavan päänsäryn. Hän kehotti miestään menemään juhliin yksin. Uskollisena aviomiehenä mies protestoi vastaan. Nainen sanoi kuitenkin ottavansa aspiriiniä ja menevänsä sen jälkeen sänkyyn, ja että olisi turhaa pilata molempien ilta sen vuoksi. Siispä mies otti naisen ylipuhumana naamiaisasunsa ja lähti juhliin.

Vaimo, nukuttuaan sikeästi kenties tunnin tai pari, heräsi ja huomasi päänsäryn olevan tiessään. Koska oli vielä niin aikaista, päätti hän lähteä myös naamiaisiin. Naiselle tuli samalla mieleen, ettei hänen miehensä tiennyt, mikä naisen asu oli. Olisi hauskaa tarkkailla, miten hänen miehensä käyttäytyy, kun nainen ei ole hänen seurassaan.

Nainen saapui juhlapaikalle ja huomasi heti naamioidun miehensä tanssilattialla tanssittamassa jokaista pulua, jonka sai vain käsiinsä, saaden suukon sieltä, toisen täältä ja lämpimän halauksen tuolta. Nainen meni miehen luo, joka nähdessään hänet jätti tanssittamansa naisen kuin nallin kalliolle ja keskitti kaiken huomionsa saapuneeseen uuteen namuseen.

Nainen antoi luonnollisesti miehen tehdä mitä tahansa hänelle, sillä olihan mies hänen aviomiehensä. Lopulta mies kuiskasi naisen korvaan häpeilemättömän ehdotuksen, johon nainen suostui. He etsivät juhlatalosta tyhjän takahuoneen ja vetäytyivät sinne rakastelemaan kiihkeästi. Naamioituminen vain lisäsi kuumaa tunnelmaa.

Juuri ennen keskiyötä, jolloin naamiot oli määrä riisua, nainen livahti paikalta, otti taksin kotiin, riisui pukunsa ja meni sänkyyn miettien minkälaisen selityksen hänen miehensä kertoisi käytöksestään.

Nainen oli sängyssä lukemassa, kun aviomies tuli kotiin. Nainen kysyi tietysti ensimmäiseksi, kuinka ilta oli mennyt.

Mies vastasi: "Jaa, sitä samaa vanhaa juttua. Tiedäthän sinä, ettei minulla koskaan ole kovin hauskaa, kun et ole mukanani."

"Tanssitko sinä paljon?" nainen kysyi.

Tähän mies vastasi: "Arvaa mitä... En tanssinut yhtään kertaa! Saavuttuani paikalle tapasin Peten, Jarin ja pari muuta kaveria, jotka eivät olleet kovin innostuneita koko naamiaistouhusta. Päätettiin mennä porukalla yläkertaan pelaamaan pokeria koko illaksi. Mutta kuulehan... mitä minä kuulin pelien jälkeen... kaverilla, jolle lainasin naamiaispukuani, oli totta vieköön ollut hauskaa!"

This joke was tagged #finnish

 

Navigation