Muurahainen autiomaassa

Published on Sat 10 March 2001

Muurahainen käveli nääntyneenä autiomaan laitaa. Ei se jano, mutta kun ei ollut saanut pillua moneen viikkoon. Yhtäkkiä muurahainen näki yksinäisen elefantin taivaanrannassa: "Hienoa, tyttöelefantti, kävipä tuuri!"

Muurahainen pani jo juoksuksi. Elefantin tavoitettuaan muurahainen alkoi heti kuiskutella irstaita ehdotuksiaan tämän korvaan. Elefantti vain naurahti huvittuneesti kusiaiselle.

Muurahainen ei kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoi innokkaasti vikittelyään. Lopulta inttämiseen kyllästynyt elefantti huikkasikin muurahaiselle, että menköön sinne taakse sitten vaan, eihän tuosta haittaakaan olisi.

Muurahainen höyläsi ja höyläsi, kävi välillä jopa elefantin korvan juuressa kysymässä että tuntuuko hyvältä. Elefantti vain naurahti vastaukseksi ja pudisteli päätään.

Muurahainen jatkoi ähisten puuhiaan ja alkoi päästä jo vauhtiin, kun pari saapui keitaalle. Yhtäkkiä elefantin päähän putosi palmusta valtava kookospähkinä ja se kiljaisi ja alkoi vaikeroida tuskasta.

"Kärsi, huora, kärsi!", muurahainen karjui voimiensa tunnossa.

This joke was tagged #animals and #finnish

 

Navigation